Ennenaikainen siemensyöksy

Tietoa ennenaikaisesta siemensyöksystä, sekä miten viivyttää siemensyöksyä

Ennenaikainen siemensyöksy on eräs yleisimmistä miesten seksuaaliterveyden vaivoista, ja arvioiden mukaan noin 15% miehistä kärsii liian nopeasta syöksystä. Tarkkaa määritelmää ennenaikaiselle siemensyöksylle ei ole, mutta yleensä sen rajana pidetään alle 2 minuuttia yhdynnän aloittamisen jälkeen tapahtuvaa ejakulaatiota. Emätinyhdynnän lisäksi vaiva voi ilmetä myös anaali- tai suuseksin aikana. Ennenaikaisen siemensyöksyn syiden selvittäminen on tärkeää sekä lääkehoidon tarpeen määrittämisen että siemensyöksyjen hallitsemisen kannalta.

Jos epäilet kärsiväsi ennenaikaisista siemensyöksyistä, on apua oireiden tunnistamiseen saatavilla. Nopeiden syöksyjen taustalla saattaa esimerkiksi olla jokin psykologinen tekijä, jolloin vaiva on todennäköisesti vain väliaikainen. Oireiden pitkittyessä voidaan harkita myös ennenaikaisen siemensyöksyn hoitoon kehitettyä lääkevalmistetta.

Voit ostaa tutkitusti tehokkaan hoidon täyttämällä ilmaisen verkkokonsultaatiomme, jonka perusteella rekisteröity lääkärimme arvioi lääkkeen sopivuuden sinulle. Tältä sivulta löydät myös runsaasti lisätietoa ennenaikaisen siemensyöksyn syistä, oireista sekä niiden hoidosta. 

4.8/5

Olemme hoitaneet yhteensä jo 3,927 potilasta

feefo

Lyhyen, kirjallisen verkkokonsultaation jälkeen voit saada reseptisi lääkäriltämme.

Apteekkimme annostelee ja lähettää lääkkeesi jo seuraavana päivän ilman lisäkustannuksia.

Priligy Dapoxetin 30mg pillen
4.6/5 - 7 Arviot

Priligy

  • Pidentää erektion kestoa jopa 200-300%
  • Markkinoiden ainoa lääke nopean siemensyöksyn hoitoon
  • Luotettava toimitus neutraalissa pakkauksessa
Lisätietoa: Priligy

Ennenaikainen siemensyöksy on eräs yleisimmistä miesten seksuaaliterveyden vaivoista

N. 10% miehistä kärsii oireista
  • Voidaan hoitaa ilman toimenpidettä
  • Helposti tunnistettavissa
  • Tarve laboratoriokokeille tai kuvauksille vain harvoin
  • Krooninen: voi kestää vuosia tai koko eliniän

Ennenaikaisen siemensyöksyn taustalla voi olla niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin tekijöitä.

Näin palvelumme toimii Nopea ja ilmainen toimitus Suomeen ja muualle EU-alueelle
Täytä lyhyt kyselykaavake

Aloita ilmainen konsultaatio vastaamalla muutamaan terveyttäsi koskevaan kysymykseen

Rekisteröity lääkäri käy tietosi läpi

Arvioituaan tilanteesi lääkäri kertoo sinulle hoitosuosituksensa.

Tilaa tuote - ilmainen toimitus

Hyväksynnän jälkeen voit tilata hoidon ja saada sen nopeasti.

Mikä on ennenaikainen siemensyöksy?

Ennenaikaisista siemensyöksyistä kärsiminen jossain vaiheessa elämää ei ole lainkaan epätavallista. Usein syynä on joko seksuaalinen kokemattomuus, pitkä aika seksikertojen välillä, tai jännitys harrastettaessa seksiä uuden kumppanin kanssa. Eri ihmiset saattavat määritellä ennenaikaisen siemensyöksyn eri tavoin. Lääkäri diagnosoi ennenaikaisen siemensyöksyn silloin, kun mies saa siemensyöksyn eli orgasmin alle kaksi minuuttia kiihottumisesta. Diagnoosia varten ennenaikaisen siemensyöksyn on oltava yleistä, ja sen voi aiheuttaa jokin seuraavista:

  • Emätinyhdyntä
  • Anaaliyhdyntä
  • Suuseksi
  • Masturbointi
  • Fyysinen kosketus

Eri ihmisillä on erilaiset odotukset seksuaalista kestävyyttään kohtaan, mikä vaikeuttaa ennenaikaisen siemensyöksyn määrittelyä. Lääkärit kuitenkin diagnosoivat ennenaikaisen siemensyöksyn yllä mainitulla tavalla. Sillä ei ole väliä, millainen stimulointi aiheuttaa ennenaikaisen siemensyöksyn - vaiva on joka tapauksessa hoidettavissa. 

Ennenaikaista siemensyöksyä ei pidä sotkea seuraavien kanssa:

  • Viivästynyt siemensyöksy; siemensyöksyä ei tule tai se tulee vasta pitkän ajan kuluttua, yleensä vasta yli 30 minuutin stimuloinnin jälkeen
  • Retrogradinen siemensyöksy; orgasmin yhteydessä tulee vain vähän tai ei ollenkaan siemennestettä, koska siemenneste liikkuu kehossa väärään suuntaan

Ennenaikaisen siemensyöksyn ja erektiohäiriön erot

Joskus ennenaikainen siemensyöksy ja erektiohäiriö sekoitetaan keskenään. Ne ovat kuitenkin aivan eri asioita. WebMD:n mukaan [1]"ennenaikainen siemensyöksy on hallitsematon siemensyöksy, joka tapahtuu joko ennen yhdyntää tai pian yhdynnän aloittamisen jälkeen. Seksuaalista stimulointia ei vaadita paljon, ja siemensyöksy on ei-toivottu. Ennenaikainen siemensyöksy voi johtaa kummankin osapuolen seksuaaliseen tyytymättömyyteen".

Ennenaikainen siemensyöksy ja erektiohäiriö, joka tunnetaan myös nimellä impotenssi, sekoitetaan joskus toisiinsa, koska kumpikin ongelma liittyy erektioon. Erektiohäiriössä erektiota ei tule tai se ei kestä seksiä; ennenaikaisen siemensyöksyn kohdalla erektio on hyvä, mutta siemensyöksy (orgasmi) tulee liian aikaisin.

Miten ennenaikainen siemensyöksy diagnosoidaan?

Seksin kesto ennen miehen siemensyöksyä vaihtelee paljon. Jotkut miehet kestävät sängyssä yli 30 minuuttia ennen siemensyöksyä, kun taas jotkut saavat siemensyöksyn jo parin minuutin tai muutaman sekunnin jälkeen. Eri tutkimusten mukaan keskimääräinen yhdyntäaika ennen siemensyöksyä on noin 6-12 minuuttia. Koska ihmisillä on erilaisia kokemuksia ja odotuksia seksin suhteen, on ennenaikaisen siemensyöksyn rajan määrittely jokseenkin hankalaa.

Lääketieteen asiantuntijoille siemensyöksy on ennenaikainen, kun se tapahtuu alle 2 minuutin seksin jälkeen. Lääkärin kanssa keskustelu tai verkkokonsultaatiomme täyttäminen voi auttaa selvittämään, kärsitkö sinä ennenaikaisesta siemensyöksystä.

Ennenaikaisen siemensyöksyn tyypit

On olemassa kaksi eri ennenaikaisen siemensyöksyn tyyppiä: elinikäinen ja hankittu.

  • Elinikäisellä ennenaikaisella siemensyöksyllä tarkoitetaan sitä, kun ennenaikainen siemensyöksy on ongelma ensimmäisestä seksikerrasta lähtien, ja ongelma jatkuu koko elämän ajan.
  • Hankitulla ennenaikaisessa siemensyöksyllä tarkoitetaan vähitellen tai yllättäen ilmestynyttä ongelmaa ennenaikaisten siemensyöksyjen kanssa. Siemensyöksy saattaa tulla kerta kerralta nopeammin, tai jokin uusi psykologinen/fyysinen tekijä aiheuttaa ennenaikaiset siemensyöksyt.[2]

Ennenaikaisen siemensyöksyn syyt

Ennenaikaiset siemensyöksyt voivat johtua monesta syystä. Nämä syyt voidaan luokitella fyysisiksi, psykologisiksi, ja elämäntapoihin liittyviksi; joskus ennenaikainen siemensyöksy johtuu monen syyn yhdistelmästä. Yleisimpiä psykologisia syitä ovat stressi, itseluottamuksen puute, syyllisyyden tunne sekä ahdistuneisuus. Seksuaalisesti kokemattomat miehet kärsivät muita useammin psykologisista syistä johtuvasta ennenaikaisesta siemensyöksystä. Tämä ongelma korjaa usein itse itsensä kokemuksen ja itseluottamuksen karttuessa.

Eri terveysongelmat, kuten neurologiset ongelmat, verisuonitaudit, selkäydinvammat sekä MS-tauti voivat aiheuttaa ennenaikaisia siemensyöksyjä. Tällöin ennenaikaisen siemensyöksyn hoitaminen vaatii yleensä myös ongelman aiheuttavan sairauden hoitoa. Ennenaikaisia siemensyöksyjä voivat aiheuttaa myös elämäntavat: alkoholi, tietyt lääkkeet, huumeet sekä nikotiini ovat kaikki mahdollisia ennenaikaisen siemensyöksyn syitä. Epäterveelliset elämäntavat voivat johtaa pitkäaikaisiin vaivoihin ennenaikaisten siemensyöksyjen kanssa.

Alapuolella oleva lista antaa yleiskuvan ennenaikaisen siemensyöksyn mahdollisista syistä:

Fyysiset tekijät

Usein ennenaikaista siemensyöksyä aiheuttavat fyysiset tekijät ovat sairauksia, jotka eivät itsessään liity seksiin tai seksuaaliseen kyvykkyyteen:

  • Verisuonisairaudet
  • Selkäydinvammat
  • MS-tauti
  • Diabetes
  • Eturauhasvaivat
  • Korkea verenpaine
  • Neurologiset ongelmat

Psykologiset tekijät

Seksuaalisesti kokemattomat kärsivät muita useammin psykologisista syistä johtuvasta ennenaikaisesta siemensyöksystä. Myös huonot seksikokemukset ja huono, kielteinen seksivalistus voivat aiheuttaa psykologisia ongelmia seksin suhteen. Nämä ongelmat kuitenkin korjaavat usein itse itsensä, kun seksuaalinen itseluottamus kasvaa kokemuksen myötä.

Yleisiä psykologisia tekijöitä ovat:

  • Stressi
  • Itseluottamuksen puute
  • Syyllisyyden tunne
  • Ahdistuneisuus
  • Ratkaisemattomat tunne-elämän ongelmat

Elämäntapavalinnat

Ennenaikaisista siemensyöksyistä kärsivä mies voi vaikuttaa itse elämäntapoihinsa. Ennenaikaista siemensyöksyä voivat aiheuttaa:

  • Alkoholi
  • Huumeet ja lääkkeet
  • Nikotiini

Keskustele lääkärisi kanssa, jos uskot lääkityksesi aiheuttavan ennenaikaisia siemensyöksyjä.

Ennenaikaisen siemensyöksyn oireet

Ennenaikaisen siemensyöksyn oireiden määrittely on hankalaa, sillä eri miehillä on erilaisia käsityksiä seksin pituuden suhteen. Niinpä eri miehet voivat määritellä oireetkin eri tavoin. Vaikka seksin ja yhdynnän pituus voidaan määritellä eri tavoin, ennenaikaista siemensyöksyä käsittelevät tutkimukset ovat määritelleet seuraavia oireita:

  • Siemensyöksy tapahtuu alle kahdessa minuutissa (120 sekuntia)
  • Yllä oleva oire on yleinen: suurin osa miehistä saa ennenaikaisia siemensyöksyjä jossain vaiheessa elämäänsä

Usein tapahtuvat ennenaikaiset siemensyöksyt voivat tarkoittaa, että kärsit ennenaikaisesta siemensyöksystä. On suositeltavaa keskustella lääkärin kanssa oireistasi, jotta lääkäri voi arvioida tilanteesi ja mahdollisesti tarvittavan lääkityksen. 

  • symptomsSiemensyöksy alle kahdessa minuutissa

Ennenaikaisen siemensyöksyn hoitamisen edut

Ennenaikaisen siemensyöksyn hoitamisella on monia hyötyjä:

  • Pidempään kestävät yhdynnät
  • Parantunut itseluottamus
  • Mahdollisesti stressin ja ahdistuneisuuden väheneminen

Ennenaikainen siemensyöksy voi heikentää seksielämän laatua, mikä saattaa aiheuttaa ongelmia parisuhteessa. Ennenaikaisen siemensyöksyn hoitaminen voi auttaa siis myös parisuhdeongelmien ratkaisussa.

Miten ennenaikaisia siemensyöksyjä hoidetaan

Ennen hoitomuodon päättämistä on hyvä yrittää selvittää ongelman syy. Paras tapa tehdä se on esittää itsellesi seuraavat kysymykset:

  • Johtuuko ongelma psykologisista syistä, fyysisistä syistä vai elämäntavoista - vai onko taustalla näiden yhdistelmä?
  • Onko ongelma kestänyt koko elämän vai onko se ns. hankittu - oletko kärsinyt viime aikoina ennenaikaisesta siemensyöksystä?
  • Ovatko ennenaikaiset siemensyöksyt yleisiä, vai tapahtuvatko ne vain tietyissä tilanteissa?

Jos syyn löytäminen on hankalaa, voit myös keskustella terveydenhuollon asiantuntijan kanssa ja antaa hänen diagnosoida ongelmasi. Jos etsit vain lääketieteellistä ratkaisua ongelmaan, voit täyttää sivuillamme verkkokonsultaation ja hankkia itsellesi tieteellisesti tehokkaaksi todistettua hoitoa ongelmaasi.

Terapia

Pariterapia voi olla hyödyllinen ratkaisu vakavassa parisuhteessa oleville. Terapiassa voit käydä kumppanisi kanssa läpi parisuhteenne ongelmia ja saada ammattiapua niiden ratkaisuun. Voit myös opetella estämään ennenaikaista siemensyöksyä eri tekniikoilla, kuten puristustekniikalla ja start-stop -tekniikalla. Myös seksuaalineuvojan tai -terapeutin kanssa voi tuoda apua ongelmaan.

Selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät (SSRI-lääkkeet)

Selektiivisiä serotoniinin takaisinoton estäjiä (SSRI-lääkkeet) käytetään toisinaan - vastoin lääkärin määräyksiä - ennenaikaisen siemensyöksyn estämiseen. SSRI-lääkkeitä määrätään masennuksen hoitoon, mutta niillä on myöskin siemensyöksyä viivästyttävä ja yhdyntäaikaa pidentävä vaikutus. Joitain lyhytvaikutteisia SSRI-lääkkeitä on kehitelty nimenomaan ennenaikaisen siemensyöksyn hoitoon, mutta tällaisia lääkkeitä ei ole myynnissä Euroopassa.

Reseptilääkkeet

Reseptilääkkeet ovat tehokkain ratkaisu ennenaikaisen siemensyöksyn hoitoon. Priligy on ainoa markkinoilla oleva lääke tähän tarkoitukseen, ja se onkin tällä hetkellä sekä luotettavin että tehokkain keino hoitaa ennenaikaista siemensyöksyä. Toisin kuin muiden yllä mainittujen menetelmien, Priligyn teho on laajoin tieteellisin tutkimuksin todistettua. Priligy-tabletit eivät poista ennenaikaisen siemensyöksyn taustalla olevia syitä, mutta niiden on todistettu viivästyttävän siemensyöksyä ja olevan siten tehokkaita ongelman lyhytaikaisessa hoidossa. Parhaiten ennenaikaiset siemensyöksyt saa kuriin yhdistämällä Priligyn käytön jonkin muun yllä mainitun hoitovaihtoehdon kanssa. Lisäksi alla listatut keinot voivat auttaa välttämään ennenaikaisten siemensyöksyjen alkamisen uudelleen tulevaisuudessa. 

Miten estää ennenaikaiset siemensyöksyt

Ennen hoitomuodon päättämistä on hyvä yrittää selvittää ongelman syy. Paras tapa tehdä se on esittää itsellesi seuraavat kysymykset:

  • Johtuuko ongelma psykologisista syistä, fyysisistä syistä vai elämäntavoista - vai onko taustalla näiden yhdistelmä?
  • Onko ongelma kestänyt koko elämän vai onko se ns. hankittu - oletko kärsinyt viime aikoina ennenaikaisesta siemensyöksystä?
  • Ovatko ennenaikaiset siemensyöksyt yleisiä, vai tapahtuvatko ne vain tietyissä tilanteissa?

Jos ongelman syytä ei tunnu löytyvän, täytä luottamuksellinen verkkokonsultaatiomme ja anna lääkärimme diagnosoida ongelmasi.

Eri tekniikoilla voidaan yrittää viivästyttää siemensyöksyä tai estää sen tapahtuminen, tosin kaikkien tekniikoiden toimivuutta ei ole tieteellisesti todistettu. Näitä tekniikoita ovat muun muassa:

  • Syvään hengittäminen – auttaa hallitsemaan aikaiseen siemensyöksyyn johtavaa kiihottumista ja jännitystä
  • Paksummat kondomit – vähentävät peniksen fyysistä stimulaatiota
  • Seksin harrastaminen niin, että kumppani on päälläsi – kumppanisi voi nousta pois päältäsi, kun siemensyöksy tuntuu olevan lähellä
  • Taukojen pitäminen kesken yhdynnän – pidentää yhdyntäaikaa

Miten varmistaa kestävyys sängyssä

On eri tapoja yrittää estää ennenaikaista siemensyöksyä. Yksinkertaisimpia ratkaisuja ovat muun muassa seuraavat:

  • Paksumman kondomin käyttäminen (kondomi)
  • Kestävyyttä parantavat voiteet (voidetuubi)
  • Bentsokaiinikondomit (kondomi)

Kestävyyttä parantavat voiteet sekä bentsokaiinikondomit sisältävät mietoja puudutusaineita, jotka parantavat kestävyyttä sängyssä. On olemassa myös erilaisia fyysisiä tekniikoita, joilla siemensyöksyä voidaan viivästyttää. Näitä ovat muun muassa alla tarkemmin kuvailtavat puristustekniikka sekä start-stop -tekniikka.

Mikä ennenaikaisen siemensyöksyn hoitokeino minun kannattaa valita?

Lääkehoito

Ainoa tieteellisesti toimivaksi todistettu lääke ennenaikaiseen siemensyöksyyn on Priligy (dapoksetiini). Tabletti otetaan suun kautta, ja lääkkeen vaikutuksesta siemensyöksyyn kuluva aika kasvaa 200%-300%. Priligy kuuluu samaan luokkaan SSRI-lääkkeiden kanssa. Sen toimintaperiaatteena on siemensyöksyrefleksin pysäyttäminen ja sitä kautta yhdynnän pidentäminen

Lisätietoa selektiivisistä serotoniinin takaisinoton estäjistä (SSRI-lääkkeet)

SSRI-lääkkeitä käytetään pääasiallisesti masennuslääkkeinä, mutta niiden tiedetään myöskin viivästyttävän siemensyöksyä. Joitain lyhytaikaisesti vaikuttavia SSRI-lääkkeitä on suunniteltu juuri ennenaikaisten siemensyöksyjen hoitoon.

Pariterapia

Pariterapia voi auttaa vakavassa suhteessa olevia tunnistamaan parisuhteen ongelmia sekä ratkaisemaan niitä ammattilaisen tuella. Terapia vaatii aikaa, mutta siitä voi olla todella paljon apua heille, joiden ennenaikainen siemensyöksy johtuu psykologisista syistä. Käynti seksuaalineuvojalla tai -terapeutilla voi myös auttaa.

Puristustekniikka ja start-stop -tekniikka

Voit myös opetella tekniikoita, joilla voidaan estää ennenaikaisia siemensyöksyjä. Näitä tekniikoita ovat muun muassa puristustekniikka sekä start-stop -tekniikka.

  • Puristustekniikassa peniksen vartta puristetaan peukalolla ja etusormella juuri ennen siemensyöksyä. Tekniikka on toimiva, mutta se voi vaatia jonkin verran harjoittelua.
  • Start-stop -tekniikassa yhdyntä keskeytetään jonkin verran ennen orgasmia. Tilanteen rauhoituttua yhdyntää jatketaan, jolloin yhdyntään käytetty aika pitenee.

Tarvitsenko leikkaushoitoa?

Leikkaushoitoa suositellaan ennenaikaiseen siemensyöksyyn vain harvoin, sillä suurin osa ennenaikaisista siemensyöksyistä johtuu psykologisista syistä. Terapia ja lääkitys ovat yleensä paljon parempia vaihtoehtoja ongelman hoitamiseen.

Mitä hoitoja me tarjoamme?

HealthExpress tarjoaa vain tehokkaaksi todistettuja ja luotettavia reseptilääkkeitä eri terveysongelmiin. Ennenaikaiseen siemensyöksyyn myymme Priligy-tabletteja, joilla voi pidentää yhdynnän kestoa ennen siemensyöksyä.

Nopea ja luottamuksellinen palvelumme tarjoaa sinulle mahdollisuuden tilata Priligyä ilman lääkärin tapaamista kasvokkain. Täytä ilmainen verkkokonsultaatiomme, jonka jälkeen voit tilata lääkettä yhteistyöapteekiltamme potilastilisi kautta. Maksu- ja toimitustavasta riippuen voit saada lääkeesi jo yhden työpäivän kuluttua.

Lähteet